Asiakaspalvelu ja myymälä ovat avoinna arkisin (ma-pe) klo 7.30 – 17:00 (Heinäkuussa 7:30-16:00) puh. (09) 700 29 900

Tärkeä tiedote arvonlisäveron korotuksen vaikutuksesta hintoihin

Kotimuuttajan vinkit

Muuttamista pidetään yhtenä elämän stressaavimmista asioista. Alle on koottu vinkkejä, joilla muutosta olisi kuitenkin mahdollista tehdä ainakin hitusen helpompaa. Ihan ensimmäiseksi: pakkaaminen ja muuttoon varautuminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ennen muuttoa. On hyvin tavallista, että tavaroita pakatessa huomataan vielä lisä tarpeita, laatikot loppuvat kesken, tai kodista löytyykin jotain särkyvää, joka olisi ollut syytä pakata paremmin. Tällöin on kätevää, jos aika riittää vielä tarpeellisiin lisähankintoihin. Kannattaa myös kartoittaa mitä kaikkea pitää muuttaa. Asuntoon voi kuulua esimerkiksi ullakkovarasto tai muita varastotiloja ja ne on yleensä järkevää muuttaa samalla kertaa. Muuton yhteydessä myös yleensä halutaan päästä joistakin vanhoista huonekaluista eroon. Tällöin ei ole järkevää kuljettaa niitä ensin uuteen asuntoon ja vasta sen jälkeen kierrätykseen.

Muuttolaatikot

Irtain tavara kannattaa pakata yhdenmukaisiin laatikoihin, kuten vuokrattaviin muuttolaatikoihin. Yhdenmukaisia laatikoita voidaan muuttaa nokkakärryillä usein neljä laatikkoa kerrallaan. Lisäksi muuttoauton pakkaaminen yhdenmukaisilla ”palikoilla” on helppoa. Voit verrata tätä Tetriksen pelaamiseen.

Muuttolaatikot voittavat pahvilaatikot myös kestävyydessä. Vaikka pahvilaatikko itsessään kestäisikin tavaroiden kantamisen, on hyvä huomioida, että muuttoauton tehokas pakkaaminen sujuu hyvin vain, jos laatikoita voidaan laittaa päällekkäin. Alimmaisille pahvilaatikoille muodostuu helposti ylhäältä päin liian kova paine. Kun alemmat pahvilaatikot menettävät muotonsa, voi herkemmät tavarat laatikoiden sisällä vaurioitua, tai pahimmillaan koko laatikkopino sortua.

Muuttolaatikoita pakatessa kannattaa niiden yläosaan jättää noin 4 cm tyhjää tilaa. Vaihtoehtoisesti voi laittaa jokaisen laatikon päälle kannen ja varmistaa, että se jää tukevasti. Tähän on ainakin kaksi syytä: 1. Näin muuttolaatikot saadaan tukevasti toistensa päälle. 2. Kun muuttolaatikoita siirretään esimerkiksi nokkakärryjen kanssa, laatikkopinoa joudutaan aina kallistamaan jonkin verran. Ylitettäväksi saattaa myös tulla pieniä askelmia tai kynnyksiä. Ylitäydestä päällimmäisestä laatikosta voi tippua tavaroita. Samasta syystä ei ole myöskään järkevää jättää esim. kevyitä papereita päällimmäisiksi laatikoissa.  Näin kannattaa toimia jokaisen laatikon kanssa, koska laatikoiden järjestys voi muuttua muuton aikana.

Muuttoon on yleensä järkevää varata jonkin verran myös muuttolaatikoiden kansia. Kansia ei välttämättä tarvita jokaiselle laatikolle, koska niitä voidaan muuton yhteydessä kierrättää. Yleensä kansia otetaankin noin ¼ muuttolaatikoiden määrästä. Kansien merkitys kasvaa, jos jo ennalta tiedetään, ettei muuttoautoa saada kovin lähelle kodin ulko-ovea, tai jos tavaroita joudutaan pitämään muuton yhteydessä hetki ulkosalla. Muuttopäiväksi voi osua myös sateinen päivä. Myös tästä syystä pahvilaatikot voivat osoittautua muutossa huonoksi ratkaisuksi. Kotimuuton yleisimpien tavaroiden ja kalusteiden pakkaaminen ja muuttaminen

Useimmissa kotimuutoissa tulee ainakin seuraavien tavaroiden pakkaaminen eteen: televisio, tauluja tai peilejä, pesukone, mattoja, astiat, runkopatjat, pöytiä, erilaisia laatikostoja ja hyllyköstöjä, kaappeja ja vaatteet. Alapuolelle on koottu huomioita kyseisten tavaroiden pakkaamisesta ja muuttamisesta.

Televisio

Television muuttamisessa ei ole sen alkuperäispakkausta voittanutta. Jos tätä ei kuitenkaan ole tallella, voi television ympärille kääriä esimerkiksi pari kierrosta kuplamuovia. Muuttoautossa television päälle kannattaa heittää vielä muuttohuopa ja tukea se niin, ettei se pääse heilumaan tai kaatumaan.

Taulut tai peilit

Myös taulujen ja peilien pakkaamisessa kuplamuovi on useimmiten paras vaihtoehto. Poikkeuksen tekevät erityisen herkkäpintaiset maalaukset, kuten akvarellityöt ja öljyvärimaalaukset. Näihin kannattaa käyttää kuplamuovin sijaan aaltopahvia. Tämä siitä syystä, että aaltopahvi on hengittävämpää materiaalia. Varsinkin kesäkuumalla voi kuplamuovi pilata maalauksen keräämällä siitä väriä itseensä. Kun taulu tai peili on kääritty kuplamuoviin, voi sen ympärille vetää vielä kiriste- tai kutistekalvoa. Näin kuplamuovi saadaan pysymään tiukasti suojattavan irtaimen ympärillä.

Pesukone

Muutossa pesukone on kätevin siirtää yleensä nokkakärryillä. Ennen pesukoneen nostamista nokkakärryille kannattaa kuitenkin varmistaa millainen pohjarakenne pesukoneessa on. (Joidenkin pesukoneiden pohjassa voi olla herkkiä osia tai letkuja, joita nokkakärryn nokka voi painaa pahasti). Kun nokkakärryjen soveltuvuus on varmistettu, kannattaa pesukoneen siirtoa vielä helpottaa kiinnittämällä pesukoneesta roikkuvat johdot sen runkoon esimerkiksi vetämällä muutama kierros kutistekalvoa pesukoneen ympäri. Näin johdot eivät pääse roikkumaan muuttomiehen jaloissa, tai pahempaa: jää muuttokärryjen renkaiden alle ja vaurioidu. Periaatteessa tähän voi käyttää myös teippiä, mutta teipin käytössä on aina riski liimajälkien jäämisestä kalusteisiin. (ellei käytä suojausteippiä, joka on nimenomaisesti valmistettu niin, ettei liimajälkiä tulisi). Ylipäänsä teipin kiinnittämistä kalusteisiin kannattaa muutossa välttää.

Matot

Helpoin tapa pakata matot on kääriä ne rullalle, ja työntää mattosukkaan, joka estää rullan avautumisen. Mattosukka myös suojaa maton näppärästi pölyltä ja lialta, mitä varsinkin jotkut mattotyypit ovat erittäin hanakoita keräämään. Vai haluatko mennä mattopyykille heti muuton jälkeen?

Astiat

Astiat kannattaa muutossa kääriä pakkauspaperiin, ja asetella tiiviistä tukeviin muuttolaatikoihin. Pakkauspaperiksi sinänsä käy melkein mikä vain väriaineeton paperi, kuten muuttoliikkeissä myytävä astiapaperi, kreppipaperi, tai silkkipaperi. Sen sijaan sanomalehteä astioiden pakkaamiseen ei välttämättä kannata käyttää, koska painomuste tarttuu astioihin herkästi. Jos astiat on kuitenkin päättänyt muuttaa sanomalehdellä, kannattaa ne muuton jälkeä pestä käsin. Astianpesukoneissa käytettävät erittäin voimakkaat pesuaineet saattavat vain pahentaa tilannetta ”polttamalla” astioihin jääneen musteen niihin vielä pahemmin kiinni. Pakkauspaperin määrässä ei myöskään kannata säästellä.

Runkopatjat

Runkopatjat on hyvä kääriä esim. ohueen suojamuoviin muuton ajaksi. (saatavilla esim. Suomen Muuttolaatikosta).

Laatikostot ja hyllyköstöt, kaapit

Erilaiset laatikostot ja hyllyköstöt kannattaa aina tyhjentää ennen muuttoa. (Niitä ei yleensä ole tarkoitettu kannettavaksi tavarat sisällä; ne voivat vaurioitua.) Jos muutettavat laatikostot ovat painavia, kannattaa muuttomiesten työtä keventää vielä irrottamalla vetolaatikot ja muuttamalla ne erikseen. Jos taas painoa ei ole, voi työtä helpottaa vetämällä kutistekalvoa laatikoston ja kaappien ovien ympärille. Näin laatikot eivät pääse tippumaan tai ovet aukeilemaan kesken muuton. Mikäli muutettavana on esim. Lundian hyllykköjä, kannattaa ne purkaa ennen muuttoa, ja tehdä hyllyistä kantamiseen sopivia nippuja. Niput kannattaa sitoa toisiinsa minikutistekalvolla (tai tavallisella kutistekalvolla), jolloin niiden kantaminen on helppoa. Niputetut hyllylevyt eivät myöskään ole yhtä herkkiä leviämään muuttoautossa, kuin irtonaiset. Myös hyllylevyjen naarmuuntuminen vähentyy.

Pöydät

Kun pöytiä pakataan muuttoautoon, tulee helposti tilan säästämiseksi ajatus laittaa tavaroita myös pöydän päälle. Pöydän pinta kannattaa tässä vaiheessa suojata kuitenkin esim. muuttohuovilla tai aaltopahvilla. Tavarat pääsevät yleensä helposti liikkumaan ainakin pikkaisen pöydän päällä aiheuttaen naarmuja. Samasta syystä muuttolaatikoita pakatessa tai purkaessa niitä ei kannata nostaa suoraan pöydän päälle.

Vaatteiden muuttaminen

Jos vaatteet ovat valmiiksi viikattuina vaatekaapissa, kannattaa myös niiden muuttamiseen käyttää muuttolaatikoita. Vaatteet voi nostaa viikattuina laatikoihin vanhassa päässä, ja uudessa päässä viikattuna laatikosta suoraan vaatekaappiin. Vaatteita voidaan muuttaa myös käyttämällä niihin vaatepusseja. Perinteisiä jätesäkkejä kannattaa vaatteiden pakkaamisessa välttää, koska ne voivat hajustaa vaatteita. Lisäksi käyttämällä muutossa vähän erinäköisiä säkkejä voidaan muutettavat säkit erotella helposti roskasäkeistä, ja välttää näin inhimilliset vahingot. Valkoisiin vaatepusseihin voi myös oikeanlaisella tussilla kirjoittaa päälle, mihin huoneeseen pussi on tarkoitus kantaa.

Pukuvaatteita muutettaessa voi nostaa muutaman (tai yksittäisen) puvun vaatepussiin niin, että työntää henkarin koukun pussin pohjasta. Pukuvaatteita ollessa enemmän niille voi vuokrata myös rullakoita vaatetankojen kanssa. Muita muuttoon liittyviä huomioita ·       

Muutettava irtain kannattaa merkitä selkeästi muuttotarroille. Mitä laatikoissa on, ja minne ne tulisi uudessa osoitteessa kantaa? Kun tavarat kannetaan suoraan oikeisiin huoneisiin, on niiden purkaminen helpompaa. Muutossa kannattaa olla myös itse läsnä, sekä vanhassa, että uudessa osoitteessa, jotta voi ohjeistaa muuttomiehiä aina tarpeen mukaan. Muuttotarroina kannattaa käyttää oikeita muuttotarroja, koska ne on suunniteltu niin, että ne on helppo irrottaa tavaroista muuton jälkeen. ·       

Muutosta pitää tehdä muuttoilmoitus jo lain mukaan. Tieto ei kuitenkaan tätä kautta mene välttämättä kaikille, ja varsinkin jos on pienempien yritysten asiakas, (ja saa heiltä säännöllisesti laskuja tai muuta postia), kannattaa heille ilmoittaa uudesta osoitteesta erikseen. Muutosta kannattaa kertoa myös kavereille ja sukulaisille.·       

Sähkösopimus kannattaa siirtää hyvissä ajoin. Lisäksi on hyvä varmistaa, että muutto-kohteessa on muuttopäivänä riittävä valaistus. Tämä on erityisen tärkeää pimeään vuodenaikaan. Edellinen asukas on voinut pois muuttaessaan viedä lamput mukanaan.·       

Myös kotivakuutus kannattaa siirtää hyvissä ajoin. Moniin kotivakuutuksiin saa näin muuttoturvan muuton ajaksi. Vakuutukseen voi joutua tekemään myös muutoksia uuden kodin johdosta.·       

Muista myös internetyhteyden siirto (jos kiinteä). Edelleen nykypäivänä voi yhteyden siirtoon kulua operaattorista riippuen jopa 1-2 viikkoa aikaa.·       

Juuri muuton jälkeen uudessa asunnossa on yleensä hieman sekasortoa ennen, kuin kaikki tavarat löytävät tiensä paikalleen. Tämän vuoksi on hyvä varmistaa, että ne kaikki tärkeät asiat, mitä tarvitaan seuraavien parin päivän ajan, ovat helposti saatavilla.

Aaro Karhu

Asiakaspalvelupäällikkö

Suomen Muuttolaatikko Oy

BACK TO TOP
Tallenna ostoskori
Ostoskorisi tallennetaan yksilöidyllä osoitteella. Sinä tai kuka tahansa muu voitte käyttää luotua osoitetta ostoskorin sisällön tarkasteluun. Ostoskori säilytetään 30 päivää.
Takaisin Tallenna ostoskori
Ostoskorisi sisältö tallennetaan. Voit lähettää ostoskorin tiedot itsellesi tai esimerkiksi kaverillesi ja palauttaa ostoskorisi sisällön helposti. Ostoskori säilytetään 30 päivää.
Ostoskori lähetettiin onnistuneesti.

X